Ghanassa XIV: Kente-kangas

Ghanan ja laajemminkin Afrikan perinteinen kangas ja kankaan valmistustekniikka on kente. Tänään matkani määränpäänä oli Bonwire (ks. esim. http://gotravelghana.com/bonwire-kente-weaving-village/), joka sijaitsee jonkin matkaa Kumasin ulkopuolella. Esther, joka opettaa tekstiilityötä / -taidetta yliopistossa, saatteli minut "kylään", joka käytännössä on yksi talo, jossa on useita itsenäisiä kutojia (vrt esim. kampaajantuolit Suomessa). Estherin ystävä, yksi kutojista, oli meitä vastassa, ja hän esitteli minulle ensin kankaan kudontaa, ja ihan piti minun itsekin käydä vähän kutomassa. Menossa oli yksinkertainen palttinakohta ilman pujotteluja, joten sujuihan tuo ihan lupsakkaasti, vaikkakin hitaammin kuin ammattilaiselta. Yksinkertaisia kangaspuita oli sijoitettu molempiin päihin huonetta, ja kapet loimet risteilivat huoneen keskustassa. Sitten ryhdyttiin tekemään kauppaa. Estherin ystävä esitteli omia kankaitaan ja lupasi niitä minulle "at good price". En tiedä, olisinko edes päässyt talosta ulos ilman ostoksia - ainakin Estherin perässä seurasi yksi kutoja kankaineen autolle asti, ja lopulta Esther antoi periksi ja osti kaksi kangasta. Estherin ystävällä oli minuun "etumyyntioikeus", ja kyllähän vaatimus tuntui olevan, että kaikilta kutojilta olisi pitänyt jotakin ostaa. Pysyin kuitenkin päättäväisenä, ja olen oikein tyytväinen ostoksiini.

Vielä pitää kertoa matkasta Bonwireen. Olimme sopineet treffit Estherin kanssa kello kolmeksi vierastalolle, jossa asun. Esther tuli puoli neljän jälkeen ja pyyteli kovasti anteeksi. Hänellä oli autonkuljettajana nuori mies, joka ilmeisesti oikeasti oli autonkuljettaja - eikä siis esimerkiksi Estherin sukulaispoika. Ensin menimme kampusalueen ostoskeskukseen, koska Estherin piti päästä pankkiin - se kesti noin 20 minuuttia (ilmeisesti aikamoiset jonot). Sitten lähdettiin ajelemaan, ja saavuttiin paikkaan, jossa oli sen verran tavallista enemmän kadunvarsikaupustelijoita, että sitä voisi vaikka kutsua toriksi. Auto pysähtyi kadunvarteen, ja sitten Esther ryhtyi kaupantekoon (lähinnä vihanneksia, joista suurinta osaa en tunnistanut). Otin iPadin esiin ja otin kuvia kaupustelijoista ja heidän tarjoomuksista. Istuin takapenkillä, ja ikkunani kohdalle alkoi kertyä noin kymmenvuotiaita poikia. Valkoihoiset ihmiset kiinnostavat joka paikassa lapsia, mutta kiinnostus minua kohtaan kasvoi aika lailla iPadin myötä. Otin yhdestä pojasta lähikuvan auton lasin läpi, ja kohta ikkunaan painautui puolen tusinaa nenää, ja heistä kaikista piti räpsiä kuvia ja näyttää niitä heille. Vartin päästä, kun lähdimme jatkamaan matkaa, minulla oli aika lailla kuvia nauravista pojista iPadissani, ja auton takaikkuna niin tuhrinen, että senpä läpi ei enää juuri kuvia otettu. Sitten pyörähdettiinkin huoltoasemalle, ja autonkuljettaja valvoi tankkausta (peräti kaksi työntekijää oli huolehtimassa yhden auton tankkauksesta). Huoltoaseman edessä istui kolme nuutuneen näköistä nunnaa (älkää kysykö, mistä kirkosta - kirkkoja tai uskontokuntia on täällä enemmän kuin kukaan osaa laskea). Huoltoasemalla ei viivytty kovin kauan. Eihän minulla muuten mitään kiirettä ollut, mutta halusin perilläkin ottaa valokuvia, ja pelkäsin, että valo ei enää riitä iPadin kameralle.

Tietä Bonwirelle kysyttiin puolenkymmentä kertaa, ja ihmettelin vähän, koska kuvittelin, että Esther on käynyt siellä monta kertaa. Kysyinkin asiaa häneltä myöhemmin, ja hän sanoi, että hän on käynyt siellä vaikka kuinka monesti. Olisikohan niin, että kun istuu vieressä, ei kiinnitä reittiin huomiota, ja nyt oli ehkä uusi kuljettaja, joka ei tietä tuntenut? Tulomatkalla käytiin vielä hakemassa kolme valtavaa laukullista puuvillakankaita, joita Esther minulle esitteli ja kysyi, haluaisinko niitä ostaa. Kankaat olivat tosi kauniita, mutta päätin, että nyt saa kankaiden osto riittää tältä päivältä. Olipas mukava retki tämäkin!